Muistomerkit

Oman veistämömme hautakivet ja kaiverrukset ovat käsityötä, joka kestää sukupolvelta toiselle. Entisöimme myös vanhoja hautakiviä.

Kestävä muisto läheisestä

Valmistamme hautakivet omassa veistämössämme kestävistä kotimaisista ja ulkomaisista luonnonkivistä.

Jokainen kivi on yksilöllinen ja suunnittelemme sen yhdessä omaisten toiveiden mukaan.

Seurakunnat määrittelevät millaisen muistomerkin haudalle saa asentaa, tunnemme säännöstön.


Hautakivet

Päivitämme verkkosivujamme parhaillaan. Lisäämme mallistomme sivuille mahdollisimman pian.

Muistomerkkiä suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon kiven koko, muoto ja väri sekä mahdolliset koristeet. Kivien valinnassa auttaa parhaiten hautausmailla olevat valmiit kivet. Voimme vierailla hautausmaalla yhdessä kiveä valittaessa.

Voit aina ottaa meihin yhteyttä tarkempia tietoja varten. Autamme mielellämme sopivan muistomerkin valinnassa.


Hautakiven kunnostus

Aika ja sää vaikuttavat hautakiveen. Kiven pintaan kertyy vuosien saatossa sammalta, jäkälää ja muuta likaa. Tämä voi tehdä kivestä vaikealukuisen.

Lisäkaiverrus

Teemme uudet nimet ja päivämäärät olemassa olevaan kiveen. Voimme myös uudistaa vanhat tekstit ja kultaukset, jotta ne näkyvät taas selvästi. Kaiverrusten hinta on alkaen 12,50€/merkki.

Puhdistus

Pesemme hautakiven huolellisesti liasta ja sammaleesta. Ammattimainen pesu palauttaa kiven alkuperäisen värin ja tekee siitä taas arvokkaan näköisen.

Suoristus

Oikaisemme vinossa olevan hautakiven ja vahvistamme sen perustuksen. Suora kivi on turvallinen ja se tekee hautapaikasta huolitellun.


Suunnittele hautajaiset.

Voitte tutustua palveluihimme ja tuotteisiimme rauhassa.
Suunnitelma auttaa hahmottamaan kokonaisuuden ja kustannukset.

Mietityttääkö jokin? Voit myös ottaa meihin yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä.